RAVINTOAINEMITTAUS HCA-LAITTEELLA


Sähkömagneettisen resonanssin mittauslaite mittaa ja analysoi kehon lähettämiä elektromagneettisia frekvenssejä, taajuuksia. Ihmiskehon jokainen solu lähettää heikkoja sähköimpulsseja, jotka ovat mitattavissa. Laitteen tietopankkiin on tallennettu tuhansia eri taajuusspektrejä niin terveistä soluista kuin sellaisistakin soluista, joissa värähtelytaajuus on muuttunut esimerkiksi jonkin solulle tärkeän aineen matalan pitoisuuden tai puutteen vuoksi. Näitä koottuja tietopankkeja käytetään bioresonanssilaitteiden ohjelmissa.

Kädessä pidettävällä laitteella lähetetään kehoon tiettyjä taajuuksia tai taajuuspaketteja, joiden kokoonpanot riippuvat mitattavasta asiasta (esimerkiksi vitamiini, mineraali, kehon happamuustilanne jne). Mikäli solua rasittaa esimerkiksi jonkin aineen puute, solun/solukon takaisin koneelle lähettämät värähtelytaajuudet ovat muuttuneet terveeseen soluun/solukkoon verrattuna.

Saksalaiset tiedemiehet, mm. Reinhold Voll 1950- ja 60-luvulla sekä Paul Schmidt 1970-luvulla ymmärsivät, miten elektromagneettinen säteily toimii ja kehittivät menetelmän, jolla sitä pystytään mittaamaan.

Solunjakautumiseen ja solujen uusiutumiseen kuuluu vaihe, jolloin solutuman atomien elektronit varautuvat. Varautumisvaiheen aikana solusta voidaan mitata sähkömagneettisia aaltoja. Aikuisen kehossa jakautuu yhdessä sekunnissa noin 25 miljoonaa solua ja minuutissa uusiutuu noin 100 miljoonaa verisolua.

Sähkömagneettisten aaltojen signaalit kuvaavat ihmisen kehon aineenvaihduntaa, toisin sanoen kehon terveydentilaa, juuri mittaushetkellä. Tulos on suuntaa antava tarkkuudenollessa noin 90%:n luokkaa.

Nämä ihmisen kehosta lähtevät heikot sähkömagneettiset värähtelyt eli signaalit ovat mitattavissa herkällä kädessä muutaman minuutin ajan pidettävällä sensorilla jateknisen vahvistamisen jälkeen niitä voidaan analysoida tietokoneella tarkemmin. Mittausmenettelyssä käytetään apuna matemaattisia Fourier'n sarjoja ja saatuja mittaustuloksia verrataan laitteelle tallennettuihin lukuisiinnormaaleihin viitearvoihin.

Tietoa elintoiminnoista

Sähkömagneettisen spektrin kartoittaminen mittauslaitteella tarjoaa tietoa juuri mittaushetken tilanteesta elimistössä. Se on siten uusi keino pitää huolta omasta terveydestä. Mittauslaite ei ole tarkoitettu sairauksien diagnostiikkaan, vaan se on suuntaa antava, täydentävä mittausväline esimerkiksi elämänmuutoksen tukemisessa ja hallinnassa.

Mittaamalla kehon sähkömagneettista resonanssia voidaan saada helposti tietoa elintoimintojen häiriöistä, koska laite tunnistaa herkästi poikkeavan tilan, jo silloin kun noin kymmenessä solussa on toiminnallisia häiriöitä. Näin voidaan
ajoissa sulkea pois mahdollinen kehon epätasapainotila, korjata sitä koulutetun ammattihenkilön tukemana ja vaalia tietoisesti omaa terveyttä.


Sähkömagneettisen resonanssin mittauslaitteita on saatavilla monelta eri valmistajalta, kuten HCA (Health Concept Analyzer), Quantum, Mora. Laitteet ovat yleistyneet Euroopassa ravintoterapeuttien, Heilpracktiker’ien- ja myös monien lääkäreiden tutkimusvälineiksi.

HCA-laite mittaa seuraavat osa-alueet:

- sydän- verisuonet (esim. viskositeetti, sepelvaltimon elastisuus)

- suolisto, ruuansulatustoiminta (entsyymit, vuotava suoli)

- stressi, palauttaako uni, yleinen jaksaminen

- kehon ph, nestehukka

- vitamiinit

- kivennäis- ja hivenaineet

- aminohapot

- koentsyymit (esim. Q10, biotiini, foolihappo)

- raskasmetallit (esim. lyijy, elohopea, kadmium, arseen)

- luuston kunto

- sähkömagneettinen säteily, torjuna-ainejäämät

- iho

- immuunijärjestelmä

TIETOA MITTAUKSEEN TULEVILLE

Mittausta ei voi tehdä jos sinulla on sydämentahdistin, olet raskaana tai Jos kehossasi on useita keinoniveliä, ne voivat vaikuttaa mittaustuloksiin.

Ennen mittausta ei saa nauttia alkoholia, kahvia eikä terveyteen vaikuttavien ruokia eikä lääkkeitä kaksi päivää ennen testiä. Lääkärin määräämien lääkkeiden käyttöä ei saa keskeyttää.

Työskentele ja nuku normaalin rytmisi mukaisesti kaksi päivää ennen testiä.Jos olet harrastanut raskasta liikuntaa, lepää 2-3 tuntia ennen testiä.

Pukeudu väljiin ja lämpimiin vaatteisiin. Poista metalliesineet, korut sekä sulje elektroniset laitteet ennen testiä. Puhelin ei saa olla taskussa, eikä myöskään avaimet.

Rentoudu, ole puhumatta ja hengitä rauhallisesti testin ajan.

Mittaus tehdään pitämällä mittausyksikköä kädessä, ei tarvitse muuta kuin istua rennosti.

Mittaus ei ole verikoe.

Ennen mittausta lähetän sinulle täytettäväksi ravintoterapiassakäytössä olevan aineenvaihduntakaavakkeen (MSQ-kaavake). Mikäli olet tulossa mittaukseen pääset täyttämään alla olevan painikkeen kautta.

HINNASTO

Mittauksen hinnat:

Laajempi mittaus 1 tunti/60 €. Sisältää 13 osa-aluetta ja MSQ-kyselyn tulkinnan.
Saat yleistä ravintoneuvontaa, suomenkielisen koosteraportin sekä suositukset ravintolisiin.

Suppeampi mittaus 30 min/40 € sisältää vitamiinit, kivennäis- ja hivenaineet, suolisto sekä pH. Saat suomenkielisen koosteraportin sekä MSQ-kyselyn tulkinnan.

Uusintamittausten hinnat 20-35 euroa, riippuen mittauksen laajuudesta ja siihen kuluneesta ajasta.

Mittauksia suositellaan tehtäväksi noin 3-4 kk välein.

PERUUTTAMATTOMISTA AJANVARAUKSISTA PERIN 50 % PALVELUN HINNASTA

Tilaa aika soittamalla numeroon 044 53 66 593 arkisin klo 10-17. Tai varaa aika sähköisen ajanvarauksen kautta johon pääset TÄSTÄ